Tie pohjoiseen

Ho Chi Minh Citystä päätin jatkaa matkaa kohti pohjois-vietnamia. Yllätyin kuitenkin itsekin, kuinka valtava maa Vietnam on. Hanoihin on junalla HCMC:sta 35 tunnin matka. Päätinkin sitten pysähtyä ensin puolivälissä, Hoi Anissa ja Da Nangissa.

Junamatka kesti 17 tuntia. Vaunu oli kuitenkin todella mukava, muistutti hiukan ruotsinlaivan hyttiä, joten matka meni yllättävän nopeasti ja pian jo olinkin Hoi Anissa ja majatalollani.

Vähän vain haisi home ja kuulin huhua junassa olevista hiiristä, muuten ihan kiva hytti.
Niin hupaisaa että täälläkin tämä on VR. Vietnam Railways.

Majatalo sijaitsi noin 2km kaupungin keskustasta ja nappasinkin polkupyörän alleni ja lähdin tutkimaan. Vanha kaupunki oli todella kaunis, Ranskan siirtomaa-ajat näkyivät täälläkin. Oli vain yksi ongelma. Turistit! Niitä oli laumoittain, kadut olivat tupaten täynnä. Polkupyörää joutui lähinnä taluttamaan ja silti tuntui, ettei turistimassoista pääse läpi. Kuvien ottaminen oli lähes mahdotonta ihmispaljouden vuoksi.

Tapasin Hoi Anissa suomalaisen Nikon, jonka kanssa istuttiin iltaa ja ihmeteltiin kuinka illan tullen kaunis vanha kaupunki muuttui turistien sirkukseksi, vilkkuvine valoineen. Olimme molemmat suuntaamassa kohti pohjoista ja päätimme yhdistää voimamme.

Seuraavana päivänä pyöräilin Hoi Anin rannalle, joka oli sekin täynnä turisteja ja tämän takia aivan kaikesta sai maksaa. Jopa polkupyörän parkkeeraamisesta. Ranta oli aika perus, eipä Koh Rong Samloemin jälkeen mikään ranta varmasti tunnu erityiseltä. Naamani kuitenkin onnistuin rannalla polttamaan.

Illalla siirryin Da Nangin kaupunkiin ja varasimme Nikon kanssa aamuksi lennot Hanoihin ja sieltä bussin Sapaan, aivan pohjoisimpaan osaan Vietnamia.

Lento Hanoihin meni kätevästi, bussista lähes myöhästyimme kun ostelimme eväitä liian pitkään. Onneksi kuitenkin odottivat. Ja kuuden tunnin bussimatkan jälkeen olimme sumuisessa, kylmässä ja sateisessa vuoristokaupunki Sapassa. Lämpöä oli noin 15 astetta ja pitkiä vaatekerrastoja minulla tasan yksi. Kaupunkia ei oikeastaan sumussa juuri nähnyt lainkaan.

Tehtiin laskiaispullat lähes Kiinan rajalla. Hiton kallista oli kermavaahto mutta sen arvoista!

Varasimme seuraavalle päivälle kahden päivän ja yhden yön vaelluksen yksityisen oppaan kanssa. Sapan ympäristössä on useita eri pikkukyliä, joissa asuu alkuperäiskansoja. Meidänkin oppaamme kuului H’mong heimoon ja yö oli tarkoitus viettää hänen perheensä kanssa kotimajoituksessa.

Aamulla sumu ja sade olivat hälvenneet ja kaupungin pystyi näkemään. Ja kaupunki olikin todella kaunis pieni vuoristokylä. Tapasimme oppaamme kirkolla ja lähdimme hänen kanssaan vaeltamaan vuorille. Hän ei juuri itse puhunut englantia, mutta hänen vaimonsa kuulemma puhuisi, kun pääsisimme heidän kotiin. Maisemat olivat vuorilla upeat, riisiviljelmiä ja vuoria silmänkantamattomiin. Välillä kävelimme pikkuteillä, välillä mutkikkailla poluilla. Vastaan tuli possuja, koiria ja jopa käärme. Aurinko myös paistoi, joten kylmyys ei tänään haitannut. Parin tunnin vaelluksen jälkeen saavuimme oppaan kotiin.

Perheen pihaa. Tämä possu kurkki kesken illallisen ovesta sisään. Niin hupaisaa!

Sapan kaupunkia.

Erittäin kovat sängyt.

Koti oli hyvin yksinkertainen. Laudoista rakennettu talo, jossa ei ollut minkäänlaisia eristyksiä, lautojen raoista näkyi ulos. Lattia oli betonia, huonekaluina oli muutama muovituoli ja puupenkki, pari pöytää ja sängyt. Keittiössä oli pesuvateja vedelle ja betonissa kuoppa nuotiolle. Vessa ja kylpyhuone toimi ulkohuussi tekniikalla. Lämmintä vettä ei todellakaan ollut. Talossa asui oppaamme vaimo, heidän kolme lastaan ja oppaan vanhemmat. Pariskunta oli 22-vuotias ja pienin lapsista 17 päivää vanha, toinen 11 kk ja kolmas 7-vuotias. Lisäksi perheellä oli kanoja, kaksi koiraa ja possuja.

Vaimo puhui hyvää englantia ja kertoili heidän elämästään mielellään. Perheen isä vei Nikon paikalliselle torille ostamaan illallistarvikkeita, minä sain ruokkia sillä aikaa kanoja ja leikkiä lasten kanssa.

Illallista perhe kokkasi nuotiolla ja tämä oli kyllä varmasti parasta ruokaa, mitä tähän mennessä Vietnamissa söin. Tarjolla oli kevätkääryleitä, kanaa, riisiä, kasviksia ja papuja. Ruokailun jälkeen ruuantähteet laitettiin vain laatikkoon talteen seuraavaa päivää varten. Ei paljon jääkaappeja ollut! Perhe oli todella ystävällinen ja oli mukava nähdä heidän erittäin yksinkertaista arkeaan.

Illallinen. Oli kyllä todella hyvää ruokaa.

Sänky oli kova, lähinnä puulaveri, jonka päälle oli laitettu matto ja viltti. Yllättävän hyvin kuitenkin nukutti, ehkä pitkän päivän takia. Kerran heräsin, kun naama oli niin jäässä. Seuraavana aamuna kello kuusi heräsimme siihen kun kukko rääkyi korvan juuressa ja seuraavaksi lapset vuoron perään.

Aamupalaksi meille ei onneksi tarjottu näitä eilisillan laatikossa olleita ruokia (joskin perhe itse niitä söi) vaan meille oli tehty lettuja ja munakasta, nam!

Sitten olikin aika lähteä taas vaeltamaan. Aamulla satoi taas vettä, joten polut olivat muuttuneet mutavelliksi. Mukaamme liittyi oppaamme serkku, jolla oli kotonaan majoittumassa kaksi brittityttöä, joista toinen olikin puoliksi suomalainen ja puhui suomea. Yhdessä sitten tarvoimme, kaatuilimme ja liu’uimme alas ja ylös mutaisia pikkupolkuja. Ei varmaan tarvitse arvata, kuinka mudassa kaikkien vaatteet olivat. Ja sitten oppaamme ilmoittivat, että mennään käymään toisen oppaan veljen häissä. Hetken olimme hämillämme, että miten me ihan yltä päältä kurassa ja urheiluvaatteissa voimme tulla häihin. Tilaisuus ei kuitenkaan ollut ehkä niin juhlava kun Suomessa on totuttu. Juhlapaikka oli kuin vaja, johon oli laitettu jakkarat. Morsiamella oli päällään heimomekko, tuulipuvun takki ja lenkkarit. Tilaisuus kesti ehkä 10 minuuttia, jonka aikana vähän laulettiin ja pidettiin puheita. En viitsinyt ottaa kuvia, kun kukaan muukaan ei kuvannut. Tilaisuuden jälkeen ihmiset alkoivat järjestellä ”vajaan” ruokailua, mutta me jatkoimme jo matkaa. Matkalla oppaamme kertoivat että vuoristoheimolaiset syövät joskus rottia, kissoja, koiria ja käärmeitä kun muuta ruokaa ei ole saatavilla. Onneksi meille ei näitä tarjottu. Piipahdimme myös toisen oppaan serkun oopium-viljelmillä. Jäi vähän epäselväksi oliko tämä viljely ihan sallittua vuorilla.

Piipahdimme myös koulun pihassa kesken vaelluksen, kaikki lapset olivat niin innoissaan meistä!

Retkikuntamme.

Kuvat eivät kyllä taaskaan tee oikeutta kuinka kaunista tuolla oli. Menkää itse katsomaan!

aellus kesti noin 5 tuntia ja pohkeet alkoivat jo kramppailemaan, kun lopulta saavuimme lähikylään ja taksilla takaisin Sapan kaupunkiin ja hotelliin. Varasimme seuraavalle päivälle bussin takaisin Hanoihin, sillä Nikon matka jatkuisi sieltä lentäen. Menimme illalla vielä pizzalle Sapassa. Virhe.

Noin kaksi tuntia syömisestä molemmat oksensivat. Ja tämä jatkui koko yön. Aamulla Nikon olo oli jo helpottanut, mutta minä yhä yökin ja olin jo varmaan niin kuiva, että hyvä että jaksoin sängystä nousta. En kuitenkaan halunnut jäädä yksin Sapaan, joten päätin että bussimatkasta selviän, vaikka väkisin. Vedin kaikki ripulilääkkeet naamaan mitä mukana oli ja oksennuspussi sylissä istuin koko kuusi tuntia, miettien että ei voi oksentaa. Lopulta Hanoissa bussista noustessa oksensin kaaressa kadulle. Että tervetuloa Hanoihin vaan itse kullekin. Tässä vaiheessa Nikon ja minun tiet erosivat ja otin itselleni ylikalliin yksityishuoneen, jotta saan voida rauhassa pahoin. Omat suunnitelmani loppu Vietnamin ajaksi ovat nyt täysin avoinna, kiitos tämän taudin. Toivotaan, että ohittuu pian ja pääsen jatkamaan matkaa.

3 vastausta artikkeliin “Tie pohjoiseen

  1. Hei. Oletpa päässyt tutustumaan monenlaisiin paikkoihin. Tuo perheen luona vierailu oli kyllä mielenkiintoinen, näit peruselämää paikallisessa maalaisympäristössä. Kiva, kun löysit sille matkallesi kumppanin, yksin ei varmaan olisi arvannutkaan lähteä. Tuo vaellus liejuisilla teillä oli varmaan aika haasteellinen. Hyvä, kun selvisitte ja vielä häissäkin piipahditte.😍

    Olittekohan saaneet ruokamyrkytyksen?😨 Pitkään olet selvinnytkin ilman sitä. Kuitenkin, jos haluaa paikallisista ruoista nauttia, pitää ottaa sekin riski. Toivon, että olosi on jo parantunut. Kaipa sieltä saa uusia lääkkeitä, jos entiset kuluivat jo.
    Mielenkiintoista jatkoa ja mukavia päiviä ja matkantekoa sinulle!👍🚂🚴✈🚣
    t. marke ja kalle

    Tykkää

  2. Odottelin jo, milloin alkaa matkakertomusta ilmestyä luettavaksi,monta kertaa kerkesin puhelinta katsoa. Mutta sitten selvisi, että monta tuntia junassa olit matkustanut seuraavaan pysähdys paikkaasi. Viehättävät rakennukset, ja kauniina kukkivat puut, ja riisipeltojen selkeä järjestelmällisyys pitkin vuoren rinteitä, oli vaikuttava näky,kauniiden maisemien lisäksi. Kotimajoitus, arkinen ja vaatimaton elämä, ruuanlaittoineen, lapsineen ja vapaana kulkevien kotieläinten kanssa, on ollut varmaan avartava kokemus. Meille, joilla on kaikki tarvikkeet, tavarat tekniikat arkiseen elämään tarjolla. Mutta elämän onni koostuu pienistä asioita ja mukavista mieleenpainuvista hetkistä toisten ihmisten kanssa,hymystä ja ilosta lasten kasvoilla. Toivottavasti mahatauti on helpottanut ja voimat palautuneet jotta matka tekosi voi jatkua terveenä eteenpäin, kohti uusia maisemia ja polkuja. T. Liinu-t

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s